Rutgerson

Rutgerson

Rutgerson

Ikkunat ja kansiluukut. Purjeneulomotarvikkeet. Plokit, köysilukot ja kansihelat

Rutgerson Marinin tarina alkoi 1970 –luvun alussa idearikkaan innovaattori –perustajansa, Göran Rutgersonin toimesta. Nerokkaan purjerenkaan kehittäneen Rutgersonin ohjaksissa Rutgersonista on kehittynyt alansa globaali vaikuttaja ja edelläkävijä.

Laatutuotteita
Jo yli 30 vuoden ajan Rutgerson on satsannut erityisesti muotoiluun ja käytännollisyyteen suunnitellessan luotettavuudestaan ja pitkästä käyttöiästään tunnettuja tuotteitaan. Vahva  tutkimus- ja tuotekehitystyö ovat aina olleet Rutgersonin tavaramerkkejä, mutta myös yhteistyö ja kontaktit alan muihin huippuosaajiin ovat kuvan kauniilla Marstrandin saarella sijaitsevan ruotsalaisyrityksen maailmanmaineeseen. Luotettavuus, innovaatiot, suorituskyky ja kokemus ovat Rutgersonin ydinarvoja, ja kaikkien tuotteiden tulee täyttää niiden mukaiset laatuvaatimukset.

Crusing Line ja Performance Line
Rutgersonin tuotteet on tehty käyttäjänsä tarpeisiin. Huviveneilijälle tehdään luotettavia ja vesilläoloa helpottavia ratkaisuja, joiden laatu ja luotettavuus täyttävät vaativimmankin käyttäjän toiveet. Kilpapurjehtijoille ja suorituksiaan optimoiville himoharrastajille löytyy oma tuotesarjansa, jonka kohdalla tinkimätön suorituskyky nousee luotettavan laadun rinnalle avaintekijäksi.

Luotettavuus kaiken a ja o
Rutgerson pitää ensiarvoisen tärkeänä asiakkaansa luottamusta veneensä varusteisiin. Rutgersonin laatu, luotettavuus, suorituskyky ja kokemus takaavat sen, että purjehtijat voivat palata tyytyväisinä takaisin kotisatamaansa, jopa odotettua parempien laatukokemusten jälkeen.  Rutgerson on parhaimmillaan toiminnan ollessa kiivaimmillaan. Best In Action!

www.rutgerson.se
Hinnasto

Tilaa Esite!